Hyvinvointialueiden ymmärtäminen ja seuranta
On tärkeää tunnistaa meneillään olevat muutokset sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä hyvinvointialueiden rakenteellisia ja toiminnallisia eroja. Tilanne jatkuvasti muuttuu ja kehittyy ja siksi on olennaista seurata muutoksia systemaattisesti.
Asiakkaat valitsevat meidät, koska haluavat:
Lisätä ymmärrystä
hyvinvointialueiden toimintaympäristöstä, niiden eroista ja tulevaisuuden näkymistä.
Tunnistaa mittareita
jotka kuvaavat hyvinvointialueiden toimintaa ja kehitystä ja joilla on merkittävä vaikutus liiketoimintaan.
Kehittää työkaluja
keskusteluihin, suunnitteluun sekä mahdollisten uusien yhteistyöhankkeiden käynnistämiseen.
Projektimme räätälöidään vastaamaan kunkin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Olemme kuitenkin tuotteistaneet tarjontaamme, jonka avulla pystymme myös nopealla aikataululla tukea organisaation suunnittelu-, projekti- ja koulutustoimintaa.
Vieläkö epäilyttää? Tutustu asiakastarinoihimme:
Kokosimme listan terveydenhuollon indikaattoreista, joita mielestämme yritysten olisi tärkeää seurata nykyisessä markkinassa.
Tutustu myös muihin palveluihin:

Menetelmien ja toimintamallien arviointi

Tosielämän tiedon hyödyntäminen